KURSSIN TIEDOT

Haastattelukoulutus

Huolellisesti valitut ja hyvin harjoitellut haastattelutekniikat sekä onnistunut vuorovaikutus ovat onnistuneen haastattelutyön perusta. Oikeiden tekniikoiden avulla voidaan haastateltavalta tai puhutettavalta saada tutkitusti huomattavasti tarkempaa ja totuudenmukaisempaa tietoa kuin ilman niitä. Tehokkaat haastattelutekniikat ja ammattitaitoiset haastattelutilanteet mahdollistavat laadukkaan tiedonhankinnan lisäksi luottamuksen syntymisen haastattelijan ja haastateltavan välille ja ylläpitävät hyvää työnantajakuvaa.

Kenelle koulutus soveltuu

Koulutus mukautetaan kohderyhmälle soveltuvaksi. Koulutus on tarkoitettu sellaisille, jotka haastattelevat tai puhuttavat ihmisiä työssään eri tasoisesti. Koulutus soveltuu hyvin esimerkiksi turvallisuusalalla toimiville, rekrytointityötä tai sellaista asiakastyötä tekeville, jotka pyrkivät saamaan tarpeeksi paljon oikeanlaista tietoa toiselta osapuolelta.

Koulutus antaa työkalut toimia haastavissa vuorovaikutustilanteissa mahdollisimman optimaalisesti riskitilanteet minimoiden niin, että tilanteessa päästään kaikkien kannalta mahdollisimman hyvään vuorovaikutukseen ja lopputulokseen.

Kurssi auttaa oppilasta ymmärtämään, millä menetelmillä ja keinoilla haastattelun kohteena olevalta henkilöltä voi saada parhaiten ja totuudenmukaista tietoa sekä miten saada ihminen toimimaan yhteistyössä. Kurssilla keskitytään tieteellisesti tutkitusti tehokkaimpiin haastattelu- ja vuorovaikutustekniikoihin. Pidempään koulutuskokonaisuuteen sisältyy luentojen lisäksi kattavat harjoitukset erilaisista haastattelutekniikoista.

Kouluttajat

Pääkouluttajana toimii psykologi (PsM), oikeuspsykologi, jolla on vuosien kokemus erilaisista vaativista haastattelu- ja vuorovaikutustilanteista, joissa on pitänyt saada paljon tarkkaa ja totuudenmukaista tietoa. Kouluttajalla on lisäksi erikoistumiskoulutus koulutettaviin tekniikoihin.

Sisältö ja kesto

Koulutus on laaja ja sisältää luentoja, harjoituksia sekä henkilökohtaista palautetta toiminnasta.

Koulutuksen sisällön soveltava osuus mukautetaan aina asiakkaan tilanteeseen ja kohderyhmään sopivaksi.

Koulutuksen kesto on 2-5 päivää laajuuden sekä osallistujien lukumäärän mukaan ja toteutetaan ensisijaisesti läsnäolokoulutuksena.

Koulutus voidaan tarvittaessa toteuttaa lyhyempänä verkkokoulutuksena noin 3-6 kpl 2 tunnin koulutuskokonaisuuksina.